keskiviikko, 7. helmikuu 2018

Hellurei ja hellät tunteet!!

Siitä on taas aikaa ku viimeksi täällä ollu.

Edellinen vuosi oli surkea suoraan sanottuna ja siihen on myös mahtunut ilonaiheita, mutta enimmäkseen elämä on potkinut persauksille kunnolla. Toivoin tästä vuodesta parempaa ja menestyksekästä.

Loppuvuoden huipennus oli kosinta, joka oli kuin sadusta. Nykyiseen mieheeni tutustuin viime vuonna työharjoitteupaikassa, jossa hän kuljetti leipää kauppoihin ja ravintoloihin ympäri kaupunkia. katseita aloimme vaihdella jo ekalla tapaamisella, mutta silloin emme vielä uskaltaneet tehdä aloitteita, koska pelkäsimme toistemme olevan varattuja, mutta toisin kävi kun hän sai kuulla ihastumiseni häntä kohtaan ja sen jälkeen vaihdoimme numerot ja aloimme jutella ja suunnittelimme tapaamista töitten ulkopuolella. Ekan treffien jälkeen tämä rakkaustarinamme alkoi, nyt olemme olleet jo reilu kk kihloissa. 

Alkuvuoden olen ollut työharjoittelussa ja alkaa loppua minultakin ammattikoulu ja kohti aikuistumista ja työllistymistä alkaa. Voin sanoa etten ole ikinä ollut hyvä koulutehtävissä ja niiden teoissa, mutta jotenkin niistäki ollaan aina selvitty. 

Lähiaikoina olen lähdössä Ruotsin risteilylle kihlattuni kanssa ja se on meidän yhteinen lomamatka.

Olisi niin paljon kerrottavaa, mutta ei tiedä mistä aloittaa.

Mutta näillä eväillä mennään.

Seuraavia päivityksiä odotellessa, Jenna 

sunnuntai, 19. helmikuu 2017

My Day 16.02.2017

Lupasin teille käsi syrämmellä tehä tuona päivänä my day:n, mut se jostai kumman syystä jäi tekemättä... Voi surku miun kanssa... Nojoo eli To 16,2 minulla oli virallinen syntymäpäivä. Päivä meni suht koht hyvi, mut oli pää ja vatsanseutu todella kipeä ja väsymyskin painoi päälle. Koulussa tehtiin Bostoneita ja Valkosipulijuustoleipiä. taikinat onnistui hyvin ja paiston jälkeen ne maistuvat myös erittäin hyvälle. Päivä meni jotenki todella nopeaa, joten sen takia minulla ei ole paljoo kerrottavaa siitä päivästä. No koulun jälkeen ryntäsin suoraan lämpimän peiton alle nukkumaan ja parin tunnin kuluttua minut tultiin herättää onnittelulaulun ja lahjakassin kera. Lahjojen tsekkauksen jälkeen nukahdin uudelleen ja nukuin melkein iltaa asti. Ei ollu tuosta päivästä moitteita, hyvin meni kipujen olemassa olosta huolimatta. Kuvia tulee seuraavassa päivityksessä, koska niitä saattaa tulla MUUTAMA XD...

Näkyillään!!

sunnuntai, 12. helmikuu 2017

Depression eli Masennus

On taas aikaa kulunut tämän parissa..... Syynä on masennus ja niiden seurauksena tulleet romahduskohtaukset.

Mutta en puhu siitä sen enempää vaan siirrymme suoraan aiheeseen, joka ikävä kyllä liittyy ylempään tekstiin, eli masennukseen. 

 

Masennus, se kuulostaa jo valmiiksi nii surulliselta ja ahdistavalta. Masennuksesta ei välttämättä pääse ikinä eroon, ainakin luulisin niin voin toki olla väärässäki. Se ei välttämättä näy päällepäi, mutta masennuksen aiheutuva itsetuhoisuus eli viiltely voi näkyä. Olen itse sairastanut ja sairastan edelleen lievää masennusta, johon kuuluvat romahduskohtaukset eli syystä tai toisesta alkaa itkemään hillittömästi ja toine asia, joka masennus aiheuttaa minussa on se, että itken joskus tyhmilleki asioille sekä syrjään vetäytyminen. syömishäiriö ei vaikuta minussa mitenkään, kun minulla on masennus. Ne fiilikset, jotka masennukseen kuuluu, ovat itseasiassa ihan p****, yksinäinen, vihattu ja välinpitämätön sekä ei kiinnostava. Nää on mulle tosi rankkoja aiheita, mutta näin minun on helppo purkaa vihaa itsessäni ja masennustani, jotta se masennus helpottaisi des hetkeksi. Jotkut purkavat masennustaan tekemällä viiltelyjä, juomalla tai jättämättä syömättä.

Masennukseen on keksitty lääkkeitä ja asinatuntijoille puhumista jne jne. Mut hyvin harva jättää menemättä lääkärille tai hakea apua masennukseensa. ja tärkein tukipilari ja tukiverkosto on vanhemmat <3 sekä ystävät <3

60009__depression_p.jpg

Näihin ikäviin aiheisiin jäädään ja jatkamme ens kerralla viimistää 16.02.17. Se ois MORJENS

Johanna Xo

keskiviikko, 18. tammikuu 2017

10 faktaa musta!

Eli kerron ittestäni 10 faktaa...

1. Jos kaikki eivät tienneet, niin olen koko nimeltäni Johanna Emilia Salonen.

2. Rakastan eläimiä, erityisesti koiria, pupuja, hiiriä ja marsuja :3

3. Sairastan lievää masennusta.

4. Olen taitava kakun teoissa.

5. Olen äkkipikainen joissakin tilanteissa.

6. Olen laiska

7. Olen herkkä.

8. Piirtelin vielä viime vuonna ihmisten kasvoja ja taideteoksia.

9. Olen hyväsydäminen, en jätä ketään pulaan, teen kaikkeni ja enemmän, että ystäväni voivat hyvin <3

10. Minun oikea hiusten väri on vaaleanruskeat! :D

Tässä kaikki tällä kertaa...

Johanna

 

maanantai, 9. tammikuu 2017

Lempiasioitani <3

Elikkäs, tänään aiheeni on lempiasiat.

1. Harrastukset: Piirtäminen, Pianon soitto, Ruoanlaitto, Leivonta, Valokuvaus, Laulaminen, Chättäily, silloin tällöin Kuntoilua XD, Blogin kirjoittaminen, Keskustassa Hengailu ja tietty Shoppailu.

2. Lempimuusikko/Bändi: Miehän olen rokkimimmejä ;D, joten rokkia tulee kuunneltuu itseasiassa joka ikine päivä.... Ehkä enempi kuin poppia tai muuta vastaavaa.

Stratovarius, Ghost, Dead by April, Volbeat, Alan Walker, Bon Jovi, Metallica, Disturbed, Rammstein, Nightwish, dio, Nickelback, Sergey Lazarev, Darin, Garbage, Robbie Williams...

Siin on nyt joitaki, ei tuu nyt äkkiseltään enempää mieleen...

3. Lempiruoka: Lasagne, Kaalilaatikko, Pyttipannu, Pizza, Nakit ranskalaisilla, Näppylämuussi ELI Jauheliha sekoitettuna perunamuussiin, Kasvissosekeitto, Tortilla ja grillatut pihvit ja makkarat :P.

4. Lempikarkit: Perus Fazerin suklaa, Tummaa suklaa, Ässä Mix, Haribo, Daim, Dumle, Pätkis,Tutti Frutti, Aarrearkku, Aakkoset....

Tässä oli kaikki tällä kertaa.... Kitos kun luitte ja pistäkäähä iha rohkeesti vuaa kommentteja, vastailen mielelläni, jos jäi jottai hampaan rakosee....

Tässä vielä Instani nimi, jos halluutte tutkaila ja seurata, mitä minä teen jne.

Instagram: Jonskuliini_johku

Johanna <3

14566503_1316717771711996_85349935636230